Levinyt!
 

Lappilaista pikaruokaa parhaimmillaan

15.03.2018

Lohesta on moneksi.

Tuomo Körkön Loimulohikota Etelärinteellä, Levin ympärystien varrella on tunnelmallinen taukopaikka, joka tarjoaa punaisen kalan ystävälle mahtavia makuelämyksiä. Valittavana on lohta eri muodoissa: kermaisena keittona, loimulohiannoksena ja ruisleivän kera. Isoimman nälän vie loimulohi perunasalaatin ja leivän kera, mutta lohikeitto tulee hyvänä kakkosena.

loimulohikota_Tuomo

Rukiinen loimulohileipä meinaa viedä kielen mennessään. Ei ole ihme, että se on lohikodan suosituin annos. Palan painikkeena toimii kahvi, tee, kaakao tai kuuma mehu. Toista kautta valikoimissa on lämmin hillajuoma, uusi ja hauska tuttavuus monelle.

– En juo kahvia, ja kodan isännän ehdottaessa minulle juomaksi hillamehua, ajattelin, että en taida uskaltaa maistaa. Onneksi otin, tämä on tosi hyvää, totesi eräs tyytyväinen asiakas kodan lämmössä.

Suolaisen välipalan tai lounaan jälkeen maistuu tietysti makea, ja mikäpä parempi vaihtoehto kuin vastapaistettu, sokerilla kuorrutettu munkki ja nokipannukahvit.

Pikaruokatauolle suoraan hiihtoladulta tai rinteestä.

South Pointia vastapäätä tien toisella puolen sijaitsevaan lohikotaan on helppo piipahtaa Etelärinteiltä tai vieressä menevältä hiihtoladulta. Autolla liikkuvat voivat parkkeerata kodan viereiselle pysäköintipaikalle.

Huhtikuun loppuun asti päivittäin klo 10–17 palveleva kota on tunnelmallinen taukopaikka, eikä vähiten sen vuoksi, että keskellä kotaa sijaitsee avotuli, jossa lohet valmistuvat. Kodan ulkopuolella on pöytiä tuoleineen, ja kevätauringon lämmittäessä kodan edustalla kelpaa istuskella huikopalaa nauttien. Mikäli ei ole aikaa jäädä paikan päälle istuskelemaan, lohikodasta voi napata myös take away -annoksia mukaan.

Virpi Kallio

www.facebook.com/lohikota

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2018
Nettitaivas