Levinyt!
 

Lomakurun Kota on leppoisa taukopaikka

18.01.2018

Uusimpana vetonaulana syksyllä valmistunut laavu.

Levin ympärystien varrella Utsu- ja Taalovaaran välissä sijaitseva Lomakurun Kota aloitti joulukuun alussa neljännen toimintakautensa. Lämminhenkiseen kahvilaan on helppo saapua autolla, moottorikelkalla tai vaikkapa sivakoiden. Levin upeat hiihtoladut menevät aivan Lomakurun kupeesta. Onpahan kahvilla poikennut fatbike-, eli kotoisammin läskipyöräporukoitakin, sillä Lomakurun Kota sijaitsee sopivasti myös talvipyöräreitin varrella.

lomakuru_jukka

– Kotakahvila palvelee päivittäin klo 10–16, mutta keväällä auringon noustessa korkeammalle, kahvipannu pidetään lämpimänä klo 17 asti, lupaa paikan isäntä Jukka Kenttälä.

Kevätauringon lämmittäessä ja hankien hohtaessa Lomakurun uudenkarhealla laavulla nähtäneen runsaasti makkaranpaistajia ja kuumien juomien nautiskelijoita. 

– Rakensimme pihapiiriin viime syksynä laavun, johon mahtuu viitisentoista ihmistä tulistelemaan.

Iltaisin yksityistilaisuuksia.

Lomakurun kotakahvila toimii iltaisin myös tilausravintolana, ja joulukuussa siellä vietettiinkin yksityistilaisuuksia pikkujoulujen merkeissä perinteisistä jouluruoista nauttien.

– Meillä on ollut suomalaisia ja ulkomaalaisia pikkujoulujen viettäjiä, joille olemme tarjoilleet perinteistä suomalaista jouluruokaa, Kenttälä toteaa. 

Päiväsaikaan Lomakurun tarjontaan kuuluvat kahvilatuotteet kuten kuumat juomat, virvokkeet, leivät, sämpylät ja pullat. Kotakahvilaan mahtuu 30 henkilöä ja kesäaikaan on mahdollista hyödyntää myös terassin kuutta pöytää, jolloin käytössä on 36 lisäpaikkaa.

Kahvilan sydän on kotakeittiön loimuava tuli.

Idyllisen Lomakurun kotakahvilan keskellä loimuaa mahtava tuli, jota paikan isäntä välillä kohentelee. Tulen äärellä on ihana lämmitellä, mutta puita ei passaa lisätä liikaa, sillä kota lämpenee hetkessä, muistuttaa Kenttälä. Tulen lisäksi kupposen äärellä on hyvä tilaisuus ihastella paikan lappilaista sisustusta. Porontaljat, noitarumpujen nahat, yli satavuotiaat poronlänget ja Lapin puku luovat kodikasta ja autenttista pohjoisen tunnelmaa. Kahvilassa on esillä myös villasukkia, joita asiakkaat voivat ostaa.

Levin itäisellä kantilla sijaitseva kotakahvila on mainio taukopaikka paitsi hyvien kulkuyhteyksiensä, mutta myös leppoisan lappilaistunnelmansa ja paikkaa ympäröivän kauniin luonnon vuoksi. Piha-aitauksessa töllistelevät sarvipäät, Lomakurun porot kiinnostavatkin erityisesti paikalla vierailevaa pikkuväkeä.

Virpi Kallio

www.lomakurunkota.fi

 

 

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2018
Nettitaivas