Levinyt!
 

Sisustajan silmä näkee tuoreemmin

29.12.2014

”Sie laitat varmaan kaiken uusiksi?”
Oman kotinsa tai uuden loma-asunnon omistaja tuskailee monesti, kun tila tarvitsisi kohennusta tai uutta ilmettä, mitä sille tekisi. Omiin taitoihin ei aina luoteta tai osatakaan tai sitten haluttaisi kerrankin kokeilla sisustusalan ammattilaisen palveluita, mutta tohtiiko sitä? No varmasti.
Muoniolainen Pirjo Brännare starttasi oman sisustuspalveluita ja -neuvontaa tarjoavan yrityksensä Tmi Pirjo Brännaren käyntiin reilu vuosi sitten. Haave omasta yrityksestä oli hautunut jo pitkään, ja omassa suvussakin on yrittäjiä. Aika oli sopiva perheen pienimpien päästyä kapaloista ja myös oma mies on ollut tukena.

Sisustus Pirjo B

Pirjo Brännare tuo talon tai mökin sisustamiseen ulkopuolista näkemystä ja apua. - Myös loma-asunnon myynnissä kannattaa käyttää stailausapua.


- Alussa on ollut tietysti kova työ löytää asiakkaita. Ja välillä törmää asenteeseen, että sie laitat nyt varmaan kaiken uusiksi. Toisista on jopa vähän pelottavaakin kutsua vieras kotiinsa, mutta onneksi sitten tulee toteamus, että sie oletkin ihan tavallinen tyyppi. Eli rohkeasti vain ottamaan yhteyttä!
Pirjo Brännare toimii koko Tunturi-Lapin alueella, joten oli sitten omakotiomistaja tai lomakeskuksessa mökkiä haaveileva, paikallisen sisustajan saa aika nopeasti paikan päälle.

Kustannusarvio kohteesta.
Pirjo Brännare saa työssään aikaan monenlaista.
- Voidaan uudistaa vain jokin pieni osa, ja siten saada uusi ilme kotiin. Olen ollut mukana myös esimerkiksi omakotitalon ostossa, jossa on mietitty uusia ratkaisuja, kuten valaistusta, seinäpintoja tai vain sohvan hankintaa. Sisustajan silmää kannattaa käyttää, jos haluaa myydä asuntonsa tai lomahuoneiston. Pieni stailaus kannattaa aina ensin tehdä ja siten saada potkua itse myyntiin.
Perusperiaatteisiin kuuluu, että Pirjo tekee aluksi asiakaskäynnin, jossa selviää sisustuksen tarve, sitten tehdään kustannusarvio ennen kuin lähdetään varsinaiseen toteutukseen. Mitään ei makseta etukäteen. Pirjo Brännaren kautta myös voi esimerkiksi hankkia paloturvallisia tapetteja, sisustuskankaita, valaisimia, ja löytää ne oikeat värit sekä tyylit, jopa matot ja lattiamateriaalit.
- Laatu merkitsee eniten, siitä aina lähdetään. Ja on ihanaa, kun on löytänyt sen oikean vaihtoehdon ja asiakas on innoissaan. Työ vaatii myös ihmistuntemusta, että löydetään se yhteinen sävel eikä tule tuntua siitä, että ohjailee liikaa. Kyse on kuitenkin aina asiakkaan tavaroista ja hänen omaisuudestaan.

Sisustusakatemiasta opit ja verkostoa.
Pirjo Brännare kouluttautui Sisustusakatemian kurssilla Oulussa. Opiskelu kesti noin 8 kuukautta ja siihen sisältyi lähipäiviä ja etätöitä sekä oma projektityö, jossa sai paneutua kunnolla sisustajan työhön myös käytännössä.

Sisustus Virpi ja Pirjo

Virpi Fabritius ja Pirjo Brännare tutkimassa kauden tekstiilejä, joissa riittää laatua, värejä ja materiaaleja.


- Sisustusakatemian kurssit soveltuvat pitkienkin matkojen takana asuville tai oman työn ohessa suoritettaviksi. Kurssipaikkoja meillä on eri puolilla maata, sanoo kouluttajana toimiva jyväskyläläinen Virpi Fabritius.
- Sisustajille on tarvetta. Hän tulee asiakkaan avuksi ulkopuolisena ja osaa siten hahmottaa usein tilanteen itse rakentajia tai remontoijia paremmin. Sisustustermit voivat olla joskus vaikeita, ja usein se on ensin aviomies, joka ottaa yhteyttä, sitten projekti siirtyy rouvalle.
Fabritius toimii omassa yrityksessään Sisustusstudio Vee-Stylessä Jyväskylässä samoissa tiloissa Modeon kanssa. Hän toimii myös esimerkiksi M2-tapettien maahantuojan edustajana Keski- ja Pohjois-Suomen alueilla.
Jaspis

Tmi Pirjo Brännare p. 040 7769 360,
pirjo.brannare@saunalahti.fi
Facebook/PB-sisustus
www.sisustusakatemia.fi

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Etusivun näytteet

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas