Levinyt!
 

Vasaranpauke jatkuu ja taloja valmistuu Rahorannantiellä

29.08.2017

Erillistalossa oma rauha

Vuodesta 1999 lähtien on Pentti Aulan yritys Polar-Venture Oy rakennuttanut lomahuoneistoja Suomen kiinnostaviin lomakohteisiin. Kaikkiaan on valmistunut vuosien aikana 52 huoneistoa, joista enin osa Leville, ja lisäksi on rakennettu Ylläsjärvelle, Paltamoon ja Kalajoelle.

Parhaillaan työmiehet ahkeroivat Levillä Rahorannantiellä Levihovi 5:n parissa. C- ja D-talot ovat jo valmistuneet neljän talon kokonaisuudesta. Jouluksi ehtii vielä A-talo, ja todennäköisesti ensi kesänä tehdään B-talokin, jonka perusta on jo valmiina.

Levihovi pena

– Tulevia kohteita on meillä Levillä Levin Eagle, paritalo Karheikkotiellä, ja Levin Golfhovi, pienkerrostalo Golfväylä 5:ssa, suunnitelmat ovat valmiina myös Ylläsjärvelle Ylläksen Lomahoville, kertoo Aula.

– Aikaisemmin olivat useimmat tekemämme talot paritaloja, mutta olemme kuunnelleet asiakkaita, ja esimerkiksi Levihovi 5:n talot ovat erillistaloja, jolloin oma lomarauha säilyy täydellisesti.

Pentti Aula on ollut niitä ensimmäisiä, jotka ovat tarjonneet loma-asuntoa hankkiville mahdollisuuden osaomistamiseen eli lomaosakkeeseen. Monet talot hänen tuotannostaan on myyty 1/7-osuuksina, jolloin ostaja saa käyttöönsä huoneiston joka 7. viikko ja maksaa omistusosuuden mukaan myös yhtiövastikkeet ja muut kulut. Huoneisto on käytössä täysin varusteltuna ja kalustettuna.

Rakennustyöstä vastaa tuttu porukka, joka on tehnyt yhdessä töitä jo useamman vuoden ajan, tiimistä löytyy timpurin taitojen ohella sähköalan osaamista. Aulan luottomiehiä ovat kolmikko Olavi Pajunen, Jari Aatsinki ja Risto Heikura, joilla ei kenelläkään ole peukalo keskellä kämmentä.

Sisustus on puoli ruokaa

Lomahuoneistojen rakennuttajan on syytä seurata aikaansa, jotta uudisrakentamiseen saadaan mukaan viimeisimmät trendit. Pitää käydä messuilla ja seurata myös stailaajien vinkkejä.

Notehill Ky:n Pirjo Nuottimäen kädenjälki näkyy Levihovi 5:n sisustuksessa.

– Nämä talot ovat olleet mukavia sisustaa, sillä asuintilat ovat sopivan suuruisia ja mukavan muotoisia. Näissä asutaan kolmessa tasossa, sisäänkäynti, sauna sekä kodinhoitotilat ja varastot ovat alimmassa eli katutasossa. Kakkoskerroksessa on iso tupakeittiö ja oleskelutila sekä makuuhuoneet, ja ylimpänä on tilava parvi, sopiva makuutilaksi, jopa työhuoneeksi tai lastentilaksi.

Levihovi takka

– Väritrendit ovat nykyisin liiankin pelkistettyjä, eli vaaleaa ja harmaata. Siitä ollaan tarkkoja aina, että kaikki keittiötarvikkeet löytyvät, halusi sitten leipoa tai keittää perunoita, kattiloita tai kaulinta ei tarvitse lainata naapurista. Olennaista on myös, että astiastot ovat sellaisia, joita voi myöhemmin täydentää. Ainahan astioita menee rikki.

Pirjo suosii kotimaisten valmistajien kuoseja, joilla saadaan ilmettä Lapin lomakotiin. Onneksi myös paikkakunnan kaupoista löytyy monenlaista käyttökelpoista sisustuselementtiä. Jos hankkii kokonaan huoneiston omistukseensa, on sisustukseen voinut myös vaikuttaa tai on voinut ostaa sen myös kalustamattomana.

Jaspis Toivonen

 

levihovi.com

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas