Levinyt!
 

Suomen ensimmäinen Boot camp -treenisali avataan lokakuussa

17.08.2017

Iso sali avautuu lokakuun alussa

Levi Wellness Clubin kuntosaliyrittäjä ja valmentaja Laura Peippo aikoo avata lokakuun alussa Leville uuden kuntosalin, josta ei lopu tila kesken. St1 Poron Bensiksen alakertaan syyskuussa rakentuva sali on kooltaan noin 850 m2, joten tilaa on liki neliö jokaista Sirkan kylän asukasta kohti. Vuokrasopimus uusista tiloista allekirjoitettiin 15.8., ja paikka avautuu lokakuun alussa.

– Idea iti pari viikkoa, kun kuulin että tilat ovat tarjolla vuokralle. Kun olen tällainen elämän eläjä, jonka suurin pelko on, että miettisin vanhana, mitä kaikkea jäi tekemättä, päätin tarttua toimeen. Parhaat kiksit saa siitä, että uskaltaa heittäytyä, joten taas lähdetään tyhjän päälle lujalla tahdolla ja luottamuksella, Peippo sanoo.

– Kyllä tämä pelottaa, itse asiassa enemmän kuin yrittäjäksi ryhtyminen, sillä silloin minulla ei ollut mitään menetettävää. Nyt olen onnistunut rakentamaan toimivan konseptin ja hankkimaan kahdelle salille asiakaskunnan, ja voisin ihan hyvin tyytyä tähän tilaan, mutta näen tämän huikeana mahdollisuutena.

Boot camp -sali, saunat ja kokoustilaa

Poronportin tiloja isännöivän Seven Seasons Oy:n toimitusjohtaja Mika Latva sanoo odottavansa innolla uuden yhteistyökumppanin tuloa taloon. Hän uskoo, että uusi yritys tuo mielenkiintoisia yhteistyökuvioita, ja uusi asiakasryhmä tuo taloon eloa.

– Peippo on yrittäjä, joka tekee työtään täysillä ja suurella ammattiylpeydellä, ja uusi sali vahvistaa mielikuvaa Levistä liikunnallisena keskuksena. Me tulemme panostamaan osaltamme uuden asiakasryhmän palvelemiseen, se näkyy esimerkiksi ST1:n ravintolan ruoassa ja huoltoaseman tuotevalikoimassa, Latva sanoo.

Peipon visio on, että Levi on tulevaisuudessa Suomen mielenkiintoisin ja paras hyvinvointi- ja liikuntakeskus. Uusi sali on Suomen ainoa kuntosali, jossa voi harjoitella haaste-estekisoja varten läpi vuoden, sillä boot camp -tyyliseen saliin tulee köysiä, erilaisia kiipeilytelineitä ja esteitä, autonrenkaita ynnä muuta.

Ryhmäliikunta uuteen paikkaan

Levi Wellness Club Cityn ryhmäliikuntatilat siirtyvät jatkossa uudelle salille, missä on tilava paikoitusalue. Samalla keskustan kuntosalitoiminnoille saadaan lisää tilaa. Uuden salin yhteyteen tulevat myös sauna- sekä koulutustilat. Levi Wellness Clubilla on kuntosali myös Levi Hotel Span tiloissa.

– Jos kysyisin aina neuvoa asiantuntijoilta, paljon asioita jäisi tekemättä, ehkä tämäkin. Luotan kuitenkin vaistooni ja uskon että tämäkin idea poikii hyviä juttuja. Paljon työtä se vaatii, mutta mitä se haittaa, kun tykkää työstään, sanoo Peippo.

(Levi Wellness Club)

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas