Levinyt!
 

Leville saatiin uusi tapahtumajohtaja

06.07.2017

Työt alkoivat kesäkuun lopulla

Tittelinään Head of events Levi Eventsillä aloitti kesäkuun lopulla työuransa Levillä yhteiskuntatieteiden maisteri Otto Lintunen, 31. Toisin sanoen Otto alkaa luotsata ja kehittää Levin monia tapahtumia.

ottoLintunen

– Tapahtumat ovat kaiken matkailun kannalta merkittäviä. Niillä luodaan alueelle imagoa ja vetovoimaa myös sesongin ulkopuolisiin ajankohtiin. Pidetään varmasti kiinni monista hyviksi koetusta vanhoista ja niitä kehitetään edelleen, mutta etsitään myös ihan uusia tuulia ja Levin kaikkiin vuodenaikoihin.

Otto astui remmiin juuri heinäkuisen Levi Outdoorfestin kynnyksellä. Sitä hän seuraa Jari Kiiskisen rinnalla aika lailla kuunteluoppilaana, sillä järjestelyt on jo pitkälti lyöty lukkoon. Kide luotsaa varmalla kädellä Levin tapahtumien ytimeen eikä Ottokaan ihan aloittelija ole tapahtumien suhteen.

Alunperin Turun naapurista Liedosta syntyisin oleva kaveri aloitti matkailualan työt 18-vuotiaana Rukalla hiihtokoulun kausiopettajana. Lumilautailu toi nuorukaisen pohjoiseen. Hän opiskeli Lapin yliopistossa yhteiskuntatieteitä pääaineenaan johtaminen, johon kuuluu myös markkinointi- ja talousopintoja.

– Olen aina ollut niin sanottu lukumies eli numeroita osaan lukea, ja aina pitää tapahtuman talouspuoli olla järjestyksessä, sekä on osattava päättää, kannattaako jotain yrittää vai laitetaanko ajatus hautumaan. Viimeiset 4 vuotta olen Rukalla vastannut eri tapahtumista ja vuosien mittaan olen ollut monenlaisessa tehtävässä rivityöläisestä tapahtumien vetovastuuseen. Kaikkiaan erilaisia tapahtumia olen tehnyt seitsemän vuotta.

Kesä piristyy

Otto tuumii, että Levin tapahtumiin on erittäin tärkeää saada matkailijoiden lisäksi myös paikalliset mukaan. Ihmiset tekevät fiiliksen, sillä kaverin kanssa on kaikki kivempaa.

– Odotan innolla Levin eri yritysten edustajiin tutustumista, ja nyt on jo viikon sisällä nimiä vilissyt, mutta en kaikkia mitenkään ole vielä tavannut. Pohjoisen kesä on valloittanut minut henkilökohtaisesti ja uskon, että kesämatkailu tulee Levilläkin piristymään. Jopa usealle kotimaiselle asiakkaalle on yötön yö eksoottinen kokemus. Alueitten välistä yhteistyötä voidaan tehdä ja kehittää muun muassa Ylläksen kanssa vaelluksen, hiihdon ja maastopyöräilyn osalta, hienot reitit kulkevat keskusten välillä, osa kansallispuistossa. Kalastusmatkailun osalta Levillä olisi mahdollisuus mihin vain, kun sijainti on näin keskellä hienoja ottipaikkoja.

Harva muistaa tai tietää, että Kittilän kunnan pinta-alasta noin 30 prosenttia kuuluu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon, joka antaa moninaiset mahdollisuudet luontoharrastajille ja -liikkujille.

 

Jaspis Toivonen

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas