Levinyt!
 

Kutrit kuntoon Basementin bloggaavalla kampaajalla

12.04.2017

Talviharrastukset ja työt samalla seudulla

– Kun ei enää kunnollista talvea ole omalla kotiseudullani Pirkkalassa, niin pitää talviharrastuksien perässä lähteä pohjoiseen, sanoo parturi-kampaaja Henna Kannisto.

– Olen viettänyt täällä aikaa perheen kanssa, ja sitten osui sopivasti myös Sanna Satan työpaikkailmoitus, johon tartuin ja pääsin Kampaamo Basementiin töihin huhtikuuksi. En juurikaan laskettele, mutta lunta pitää olla murtsikkasuksen alla, ja viihdyn myös pilkillä ja luonnossa.

HennaKannisto

Henna valmistui ammattiin kuutisen vuotta sitten ja aloitti heti myös oman yritystoiminnan, väliin sivutoimisesti. Hän oli vuoden verran palkkatyössä, mutta mieli teki takaisin kokoaikaiseksi yrittäjäksi. Oma äiti on ollut myös yrittäjä, ja yrittäjyyttä yleensäkin Henna arvostaa.

Tervettä elämää

Henna on valoisa ja puhelias persoona, joka nauttii asiakaspalvelusta ja työstä ihmisten kanssa.

– Täällä Levillä on aivan ihania asiakkaita, ja kaikki yleensä niin hyvällä tuulella, lomalla ollaan rentoja. Samoin paikalliset ihmiset on tosi mukavia. Kampaajan tuolissa juttu kulkee, joten liian ujo tai hiljainen ei oikein tässä työssä voi olla.

Henna on tehnyt myös promootiotöitä sekä ollut mallina. Siihen johti muun muassa viime vuoden Fitnessmalli 2016 -kisan toinen sija, esiintymisistä on lisäksi saanut roppakaupalla itseluottamusta ja esiintymisvarmuutta. Ujous ja jännitys on karissut.

– Terveellinen elämä, liikunta yleensä on tärkeää, sillä kaikkien on syytä pitää huolta kunnostaan, jotta jaksaa. Jos tekee pitkiä päiviä staattisessa työasennossa, on hyvä rentouttaa kehoa, liikkua ja hankkia vähän voimaakin. Levillä olen käynyt aika paljon myös kuntosalilla treenaamassa.

Mallikisan palkinnoksi Henna sai toiminnallisen harjoittelun ohjaajakoulutuksen. Käytännössä toiminnallinen harjoittelu sisältää tuhansia liikkeitä, välineitä ja sovelluksia, joista muokataan kullekin henkilökohtainen treeni omien tavoitteiden ja tarpeiden mukaiseksi.

– Janni Hussi luotsasi Fitnessmalli2016 -kilpailua ja etsi siinä enemmän hyvinvoinnin suuntaan olevia tyyppejä. Tänä vuonna kisassa on eri järjestäjä ja kisaa on uudistettu, nyt etsitään hyvinvoinnin sometähtiä.

Henna bloggaa säännöllisesti

– Olen yrittänyt ottaa eri sosiaalisen median kanavia haltuun ja kirjoitankin omaa blogia pari kolme kertaa viikossa. Some on nykyaika ja tulevaisuus, siellä on kanavat, joiden kautta saa töitä ja siten voi verkostoitua.

– Itse mietin tarkoin, mitä esimerkiksi Instagramissa julkaisen. Omat aiheeni ja blogikirjoitukseni käsittelevät kauneutta ja hyvinvointia, ja olen julkaissut esimerkiksi lyhyitä videoita, miten tehdään nuttura tai lettikampaus.

Levillä Henna asiakkaaksi pääsee näppärästi joko soittamalla Basementiin tai varaamalla ajan netistä. Basementissa toisena kampaajana on Anne Sieppi, Sanna Satta on parhaillaan äitiyslomalla.

Jaspis Toivonen

 

@kannistohenna

fitnessmalli.fi/balancewithhenna

Ajanvaraus kampaamoon: Hair studio & shop Basement 0500 555 566

www.basement.fi

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas