Levinyt!
 

Levin koirien match show houkutti osallistumaan kauempaakin

14.03.2017

Koko perheen yhteinen päivä

Levin gondolin paikoitusalueet täyttyivät 5.3. koirista ja koiraharrastajista, kun Ounasjokilaakson Kennelkerhon palvelus- ja seurakoirajaoston match showssa miteltiin jo kuudennen kerran nopeudessa ja kauneudessa. Sarjoja oli kaikenikäisille koirille ja harrastajille, ja päivän eri lajeissa nähtiinkin yhteensä 147 suoritusta. Mukana oli paljon eri rotuja, myös sekarotuiset koirat pääsivät näyttämään kilpailussa taitojaan.

Anette Latva-Piikkilä oli ranskanbulldoggi Sagan kanssa ensi kertaa näyttelyssä.

– Match showta voi kutsua jo perinteiseksi Levin kevättapahtumaksi. Se on koko perheen yhteinen päivä, jossa koirat pääsevät esiintymään useissa sarjoissa eri perheenjäsenten kanssa. Osallistujat tulivat tällä kertaa ympäri Pohjois-Suomen, ja heidät toi Leville nimenomaan match show, sanoo palvelus- ja seurakoirajaosto OPSA:n puheenjohtaja Saana Veltheim.

Kehissä tuomaroivat Sari Jänkälä Kennel Little Frost’sista ja Tuire Välitalo Kennel Maahiskivestä, kiihdytysradalla tuomarina toimi kello. Lapsi ja lelukoira -sarja oli jälleen suosittu, yhteensä 14 tulevaa koiranomistajaa esitteli siinä omia pehmokoiriaan, joille he olivat opettaneet myös temppuja. Sarjan voiton korjasi juuri kaksi vuotta täyttänyt Telma Auer, jonka Mel-koira osasi istua ja kieriä, mutta haukkumaan se ei ainakaan vielä ole oppinut.

Päivän kaunein oli alaskanmalamuutti Milli

Lapsi & koira -luokan voiton veivät Sammu Pulska ja lapinporokoira Naru Savukoskelta, junior handlereista taitavin oli sodankyläläinen Jere Uusitalo alaskanmalamuutti Jaskan kanssa. Äijä handlereista parhaat olivat muoniolainen Sami Muotka ja lapinporokoira Pieta, ja parikilpailun voitti Paula Smirnoff Kemijärveltä suomenlapinkoiriensa Dessan ja Donnan kanssa.

Alaskanmalamuutti Milli oli BIS.

Kiihdytyskisan isojen koirien luokan voiton vei bourbonnaisinseisoja Isla, jota kannustivat radan sivussa omistajat, Jauhojärven perhe Kittilästä. Pienistä koirista nopein oli keskikokoinen villakoira Rose kirittäjänään Olivia Takarautio Iistä, ja päivän kauneimmaksi koiraksi sekä best in show -tittelin voittajaksi tuomarit valitsivat kittiläläisen Sofia Roiman alaskanmalamuutti Millin.

Aktiivista koiraharrastusta

Ounasjokilaakson Kennelkerhon palvelus- ja seurakoirajaoston toiminta jatkuu jäljestys-, agility- ja näyttelyharjoituksilla, tottelevaisuuskoulutuksill a sekä koiratreffeillä. Levin koiraladuilla lemmikit pääsevät myös mukaan hiihtolenkeille.

– Koiratreffit ovat tuoneet seuraan uusia harrastajia syksyn ja talven aikana, joten harjoituksiin on saatu uutta verta. Meihin saa yhteyden parhaiten kerhon facebooksivulta, missä sovimme treeneistä ja treffeistä. Myös sähköpostilla voi ottaa yhteyttä, tervetuloa kaikki, sanoo Veltheim.

Timo Koivisto

facebook.com/groups/opsantoimintaa

opsankoiratoimintaa@gmail.com

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas