Levinyt!
 

Immelkartano palkittiin Kittilän Vuoden 2016 yrittäjänä

20.12.2016

Nöyrällä asenteella jatketaan.

Kittilän Yrittäjät valitsivat vuoden 2016 yritykseksi Tmi Esko Takkusen. Esko aloitti yrittäjäuransa saunapalveluilla Immeljärven rannassa1990-luvun puolivälissä. Hän ajeli silloin myös taksia ja teki portsarin töitä, kunnes keskittyi vuodesta 1998 alkaen täysin omaan yritykseensä.

esko ja saija

Saunojen tueksi Immelkartanoon valmistuivat 2000-luvun alussa majoitustilat sekä Ravintola Riihi. Puoliso Saija Rantakokko oli mukana alusta asti, ensin päätyönsä ohessa. Hän toimi Hullu Poron ravintolapäällikkönä vuoteen 2005 saakka, jolloin hän siirtyi oman yrityksen palvelukseen.

immlkartano

– Olemme aboriginaaleja lappilaisia ja kotoisin Kittilästä. Palkinto tuli meille yllätyksenä. Ilmeisesti sitä itse ei osaa hahmottaa työnsä tuloksia ja yrityksen merkitystä, vaan kokee olevansa pieni yrittäjä. Totta kai on mukava saada tunnustusta tehdystä työstä, ja töitä jatketaan kuten ennenkin, nöyrällä asenteella, Takkunen sanoo.

Eskolla riittää ideoita.

Saijan silmäterä on Ravintola Riihi, jonka seinää koristaa ammattilaisten Chaine des Rotisseur -todistus, joka kertoo hänen rakkaudestaan ruokaa kohtaan. Riihen ruokalistan erikoisuus on karhu, ja muutenkin lista pohjautuu riistaruokiin, joissa riistan makua ei peitetä, vaan sille tuodaan lisäsävyjä muun muassa lappilaisilla yrteillä.

– Eskolla riittää ideoita, ja niitä pitää aina välillä jopa jarrutella, joten minun tehtäväkseni on tullut toimia kehityspäällikkönä ja myydä ideat asiakkaille. Se onkin ollut toimiva ratkaisu. Usko ideoihin ja omaan tekemiseen sekä tahto kehittyä ovat olleet alusta asti voimavarojamme, ja kehitämme yritystä koko ajan edelleen, sanoo Saija.

Eskon mukaan hänen silmäteränsä yrityksessä taas on Saija, mutta paljon muutakin silmälläpidettävää hänelle on vuosien varrella kertynyt. Kelkkasafarit ja -vuokraus sekä huolto ja varustemyynti, maanrakennuspalvelut traktoreineen ja kaivinkoneineen, saunat sekä majoitustoiminta työllistävät ympäri vuoden kuusi henkilöä. Sesonkeina yrityksen vahvuudessa on 15 työntekijää. Myös pojat Elmeri ja Aapeli ovat kasvaneet yrityksen mukana ja olleet isona apuna.

Kansainvälistyvän asiakaskunnan tuo haasteita ja mahdollisuuksia

– Saunapalvelut ovat edelleen lähellä sydäntäni, ja pyrin aina ottamaan meille tulevat asiakkaat itse vastaan, vaikka kiire vetäisikin muualle. Autojen käynnistyspalvelu on myös palkitsevaa, kun saa autella ihmiset liikkeelle, he tulevat aina hyvälle mielelle. Innostusta olisi vaikka mihin, mutta aika ei riitä aivan kaikkeen. Sen verran olen oppinut, että osaan jo sanoa joskus myös ei, Esko tuumailee.

Yrittäjäpariskunta on kiitollinen, että Levin kasvu on tuonut myös heidän yritykselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. Kansainvälistyvä asiakaskunta tuo omat haasteensa ja mahdollisuutensa. Tavoitteena on kehittyä koko ajan ja tarjota asiakkaille aina uusia elämyksiä ja tunteita, jotka jäävät jopa ikuisesti mieleen.

Timo Koivisto

 

 

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas