Levinyt!
 

Jenni Ihatsu ihastui Leviin ja leviläisiin

01.12.2016

Onni saada tehdä työtä, joka ei siltä tunnu!

Elokuussa Helsingistä Leville Max-koiransa kanssa muuttanut Jenni Ihatsu on ottanut syksyn aikana tuntumaa Leviin ja uuteen työhönsä Levin Matkailun markkinointijohtajana. Hänen aikaisemmalle työuralleen mahtuu media-, mainostoimisto- sekä markkinointitöitä. Ennen Leviä hän työskenteli muun muassa markkinointipäällikkönä Tallink Siljalla ja Aurinkomatkoilla.

 Jenni Ihatsu

Jenni on opetellut pohjoisessa elämistä pari kuukautta ja päässyt sisään uuteen organisaatioon sekä saanut jo hyviä työkavereita. Lappilainen ystävällisyys on tullut tutuksi, sillä työssä hän on saanut tarvittaessa apua sekä työkavereilta että yhteistyökumppaneilta. Myös auto- ja pyykinpesukonehaasteisiin kotosalla on löytynyt avuliaita käsiä.

– On ollut aivan uskomattoman hienoa muuttaa Leville, vaikka kyllähän se jännitti etukäteen. En osannut ennakkoon kuvitella, miltä täällä tuntuisi asua. Kävin ensimmäisen kerran Levillä viime keväänä, kun Kristiina Kukkohovi kehotti minua hakemaan markkinointijohtajan paikkaa ja tulin haastatteluihin, sanoo Jenni, joka ei pidä titteleistä vaan sanoo yksinkertaisesti vetävänsä Levin Matkailun markkinointia ja pitävänsä työstään.

– Ystävät Helsingissä ihmettelivät, miten pärjään täällä yksin. Kummilapseni Lottakin soitti huolissaan ja kysyi, onko minulla täällä Lapissa yhtään ystävää, mutta ei täällä tarvitse yksin olla. Ihmiset ovat aivan mielettömän ystävällisiä ja avuliaita, ja on onni saada tehdä työtä, joka ei tunnu työltä. Saan toteuttaa siinä omia visioitani ja pyrin päästämään myös tiimini ideat elämään vapaina. Nöyräksi tämä vetää ja kiitolliseksi, kun saan työskennellä keskuksessa, johon asiakkaat haluavat tulla yhä uudelleen. Vaikka töitä tehdään paljon, tuntuu, että aikaa on enemmän ja tunturissa on helppo hengittää.

Digiloikalla palvelut helposti saataville.

Jenni sanoo olevansa fiiliksellä eläjä ja uskovansa, että elämä johdattaa oikeisiin paikkoihin. Levillä hän saa harrastaa laskettelua, joogaa ja liikuntaa sekä ulkoilla Maxin kanssa. Syksyn aikana hän on pyrkinyt etsimään elämyksiä ja kokemaan kaikkea mahdollista, jotta saa mielikuvan Levin tarjonnasta. Mieleen tulee esimerkiksi upea ilta Ounasjoella meloessa, kun Levi peilautui joen pintaan. Hiljaisuus ja aika ovatkin saaneet Jennin ajatuksissa syksyn aikana uuden arvon.

– Työssä suurin haaste on aika, mutta tykkään kääntää haasteet mahdollisuuksiksi. Meidän on otettava suuri digiloikka, jotta Levin kaikki palvelut ja informaatio saadaan löytymään vaivattomasti mobiilissa. Vapaa-aika on ihmisen tärkeintä aikaa, ja on teknisesti mahdollista palvella asiakasta verkossa hyvinkin personoidusti. Informaation jakamisen lisäksi markkinoinnin pitäisi muuntua asiakkaan lomakokemusta helpottavaksi palveluksi, Jenni sanoo.

– Nykymatkailun kauppapaikka on netissä, ja digitalisaatio on siksi suuri mahdollisuus. Sen ansiosta lomatunnelmia voi fiilistellä etukäteen sekä vahvistaa mielikuvia tai romuttaa ne. On kunnia olla mukana tarjoamassa lomalaisille elämyksiä ja tehdä heidän lomastaan unohtumaton. Jos voin välittää samanlaisen vieraanvaraisuuden asiakkaille, minkä olen saanut täällä itse kokea, koen onnistuneeni.

Timo Koivisto

 

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas