Levinyt!
 

Ailu Valle aktivoi nuoria musiikin pariin

04.10.2016

Ailun keveämpi ote.

Loma-Paksussa Könkäällä päästiin 3.9. riimittelemään sanoja ja säkeitä tunnetun saamelaisen räppärin Ailu Vallen rap-työpajassa, joka toteutettiin yhteistyössä Kittilän nuorisotoimen kanssa. Äänitekniikasta sekä äänityksistä vastasi kittiläläisen KORH-yhtyeen keulahahmo Ville Korhonen. Päivän päätti bändi-ilta, jossa esiintyivät KORH sekä Ailu ja nuoret räppärit.

Ailu Valle

– Saamelaiskulttuuria osataan arvostaa, mutta elämäntapaa ei, alkuperäiskansat nähdään liian usein rajoitteena tuottavuudelle, sanoo Ailu Valle.

Valle asuu Inarissa ja työskentelee parhaillaan Koneen säätiön apurahalla Saamelaisen luontosuhteen uudet mittasuhteet -hankkeessa vastaten sen musiikillisesta annista. Taiteen maisteri Marja Helander vastaa projektissa kuvataiteesta ja taiteen maisteri Stina Roos sen tuotoksena valmistuvasta tilanäyttelystä. Projektin pääkoordinaattoreina toimivat apulaisprofessori Sanna Valkonen ja dosentti Jarno Valkonen Lapin yliopistosta. Valle julkaisee näyttelyyn liittyvästä musiikista jatkossa myös oman albumin.

– Ensimmäisellä levylläni otin voimakkaasti kantaa kapitalistisen yhteiskunnan ja luonnonkansojen filosofian ristiriitoihin. Toisella albumilla pureuduin enemmän ihmisen sisäisiin tuntoihin. Tällä hetkellä minulla on kevyempi ote kaikkeen, mutta noita mietiskelykausia varmaan tulee vielä. Olen kyllä todennut, että liiallinen aktivismi ei vie mihinkään, vaan asiat on hyvä tuoda esiin positiivista kautta, Valle pohtii.

Alkuperäiskansat sydämen asiana.

– Saamelaiskulttuuri voi tällä hetkellä hyvin, ja musiikin saralla on paljon toimijoita. Muun muassa Niillas Holmbergin Ylva on tällä hetkellä kova juttu, jossa on mukana useita nimekkäitä muusikkoja. Saamelaista kulttuuria osataan nykyään arvostaa myös yleisesti, mutta elämäntapaa ei. Alkuperäiskansat nähdään edelleen rasitteena tuottavuudelle, joka valitettavasti ohjaa tätä yhteiskuntaa.

Valle on pitänyt rap-työpajoja vuodesta 2012 saakka ympäri Suomen ja myös Norjassa. Hän joikasi ala-asteikäisenä jopa levyllä mentorinaan Nils-Aslak Valkeapää, joka haki hänet kotoa Kaamasmukasta mukaan äänityksiin. Rap-buumi iski Vallen kannalta otolliseen hetkeen, kun yläasteella vielä identiteettiään etsivä nuorimies innostui esimerkiksi Eminemin ja Avaimen musiikista.

– Rap on haastava laji ja kansainvälinen kieli. Alan harrastajat osaavat arvostaa tekniikkaa, vaikka eivät ymmärtäisi kieltä. Keikoilla energian välittäminen ja visuaalisuus tuovat lisäulottuvuutta verrattuna levytyksiin. Aloitin viime kesänä julkisen joikaamisen uudelleen, sillä se tuo räppiin kaipaamaani vaihtelua.

Pohjoissaameksi räppäävä Valle on keikkaillut muun muassa Berliinissä ja Frankfurtissa, mutta pääpaino esiintymisissä on Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, joiden pohjoisosissa asuu hänen musiikkinsa kielellisesti potentiaalisin kuulijakunta. Hän on räpännyt myös suomeksi, ja myös tällä hetkellä on menossa kaksi projektia tunnettujen suomalaisten rap-artistien kanssa. Keikkailu on jäänyt tänä vuonna tavallista vähemmälle Ailun altistuttua sisäilmaongelmille.

Timo Koivisto

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas