Levinyt!
 

Levin Porotilalla on jatkuva porojen ajokoulu

07.04.2016

Kairan rauhassa

Kauniilla paikalla Munajärven törmällä Könkäällä sijaitsee vanha poromatkailuun erikoistunut Levin Porotila. Lähinaapureina ovat muun muassa Levin Huskypuisto ja Wingrens Dogsafaris, Leviltä matkaa tilalle on rapeat 10 kilometriä. Yrittäjät ja omistajat ovat vuosien kuluessa vaihtuneet, mutta vanha tilannimi on säilynyt kansan suussa. Vuodesta 2010 alkaen tilalla poro-ohjelmat on järjestänyt Marika Hämäläisen ja Jouko Niskan yritys Levin Poropalvelu Ay.

porotila_marika

Järvimaisema on aina kaunis ja pihapiirin rakennukset istuvat hyvin sekametsään. Järvellä on näkömatkan päässä iso saari, jonka ympäri menee lyhyempi porojen rekireiteistä. Toinen pidempi ajolenkki kulkee saaren ohi vastarannalle ja metsiin.

– Meillä matkailijat istutetaan kaksi aina yhteen rekeen, ja porot lähtevät omassa järjestyksessä matkaan toisiaan seuraten. Keulille laitetaan kokenein härkä, joka tuntee reitin, ja loput seuraavat perässä. Toki aina ennen retkeä ajetaan reitti kelkalla läpi, ettei tule mitään yllätyksiä, ja perässä ajellaan ja seurataan ryhmän menoa matkan päästä. Porojen järjestystäkin muutellaan tarpeen vaatiessa. Kuitenkin niin, että reessä istujat saavat tuntuman luonnon rauhasta ja fiiliksen, olla poron kanssa yksin kairassa, sanoo Marika.

– Joskus on sattunut, että porot laukkovat vauhdilla takaisin kotirantaan. Kun on käyty tarkistamassa, mikä siellä oikein on hämmennystä aiheuttanut, niin on nähty esimerkiksi ahman jäljet hangella, kun ahman polku on ylittänyt porojen reitin. Karhujakin näillä kairoilla liikkuu, mutta niiden elämä ei meitä haittaa, talvellahan ne horrostavat.

Ajohärkä ei kouliinnu yhdessä yössä

Porojen koulutus luotettaviksi ajokkaiksi ei ole ihan yksinkertainen juttu. Jo nuoresta pitäen se totutetaan kulkemaan ihmisten kanssa ja reen edessä. Koulutusta kestää useampi vuosi, ja siltikään ei aina ole täysin varmaa, tuleeko siitä hyvä ajoporo. Kaikista ei siihen ole ja jokainen poro on yksilö.

– Asiakkaat kertovat välillä kokemuksiaan, poro teki sitä tai tätä matkalla, vastaus on siihen, että joo, se oli taas meidän Ville. Talvella, kun hanki alkaa kantaa, saattaa koko poroporukka innostua lupon syöntiin ja matkareitti lähteekin lapasesta kohti umpihankia. Asiakkaat kyllä viihtyvät ja muistavat retken ikuisesti.

porotila_koirat

– Esimerkiksi Tundra-poro on oman koulutuksen tulos ja luotettava 6-vuotias ajohärkä. Sen voi laittaa raidon keulaan. Sitten joskus nimikin on enne, esimerkiksi Hässäkkä oli todella nimensä veroinen, tuntui, ettei opi mitään, mutta nyt sekin on jo oppinut oikein päteväksi.

Marika kerto, että porotilalla on parikymmentä härkää, joista neljätoista niin sanottua ajovarmaa, osaavat jo tehdä hommia reen edessä matkustajat kyydissään, loput ovat kasvamassa. Ja ainahan pitää tokassa olla pelivaraa. Kesäisin ajohärkä saattaa kokea kohtalonsa, se voi jäädä auton alle tai joutua pedon suuhun. Taas on siten yksi yrittäjän työkalu pelistä pois.

Omalla maalla

Levin Porotilan reitit kulkevat järvellä ja järven poikki. Talvi aina vaatii reitin hoitoa, sillä Munajärvi on täynnä uhkuavantoja ja luonnon lähteitä eli kaltioita. Reittipohjat tampataan koviksi pitkin talvea kelkalla, jäiset polannepohjat ovat vahvat.

– Ei ole onneksi vielä tullut sellaista tilannetta, että olisi jouduttu vaihtamaan reittiä. Mutta oikein vesikelin varalta meillä on myös tässä kuivalla maalla raivattuna reitti. Järven uhkuavannot eivät haittaa, sillä poro on sen verran viisas eläin, että se ei avantoon tipu, se kiertää, sanoo Marika.

Porotilan rannassa on hirsisen päärakennuksen lisäksi kota, jossa voidaan myös järjestää erilaisia tilaisuuksia. Levin Porotilalle ei tullakaan vain poroajelua varten. Siellä voi järjestää vaikka juhlat tai tilata erikoisemman ruokailun ohjelmineen.

– Olemme olleet nyt kaksi talvea mukana Levin Matkailun viikko-ohjelmassa ja sieltä kautta ovat ihmiset löytäneet meidät oikein kivasti. Brittiryhmiä meillä käy vakituisesti joulukuun alusta huhtikuun puoliväliin saakka, mutta myös muut asiakkaat ovat tervetulleita. Soitto vain suoraan tai sähköpostilla yhteyttä, niin alamme suunnitella.

Jaspis Toivonen

Levin Poropalvelu, puh. 0400 225 538

levinporopalvelu@gmail.com

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas