Levinyt!
 

Davvi –luonnollista luonnosta iholle pohjoisesta

23.03.2016

Oikeat olosuhteet.

Lapin luonnon ikimetsien ja tuntureiden hoitavat ja terveelliset salaisuudet on pakattu purkkiin, ja nyt niitä sivelevät luonnonkosmetiikan muodossa hipiälleen niin miehet kuin naisetkin.

Syksyllä lanseerattiin uusi tuotesarja, Davvi, nimi tarkoittaa pohjoista, ja kertoo samalla siitä, miten pohjoisesta luonnosta tulee hienoja tuotteita. Tutkitusti Lapin marjoista ja muista luonnontuotteista löytyy huomattavasti enemmän eri antioksidantteja sekä antibakteerisia aineita kuin etelämpänä kasvaneista lajikumppaneistaan.

davvi tuotteet

Kesän pitkä päivä, valoa 24 h, lämpötila, sekä kasvuympäristön tila vaikuttavat lopputulokseen. Lapissa olosuhteet ovat vaativat, ja täällä kasvaneet marjat ja muut luonnontuotteet ovat yksinkertaisesti terveempiä. Niitä ominaisuuksia halutaan myös jalostaa luonnonkosmetiikan käyttöön. Aromaattisten öljyjen tuotto on täällä kuitenkin pienempää kuin etelässä.

Insinööri innostui.

Forest of Laplandin toimitusjohtaja Antti Kuivalainen on mies, joka ajaa partansa höylällä, usein kertakäyttöisellä versiolla. Tunnettua on, että siinä lajissa vahinkoja sattuu, iho on kovilla ja pienet haavat tavanomaisia. Haavat kirvelevät julmetusti, jos päälle lotraa vielä alkoholipitoista partavettä. Tarvittiin siis tuote, joka hoitaisi helposti vaurioita. Kuusen hoitavat ominaisuudet olivat jo tiedossa. Niistä aineksista syntyi miehille hoitava ja rauhoittava parranajon jälkeinen tuote.

davvi antti

– Lapin metsässä puut saattavat olla jopa 800-vuotiaita. Puu seisoo jykevästi, se ei lahoa eikä se välitä naarmuista, istuu sen oksalla lintu tai kaarnaa nakertaa kuoriainen, eikä puu käy terveyskeskuksissa. Ne pysyvät hengissä omien tehoaineiden voimalla. Meidän piti vain löytää oikea menetelmä uuttaa puun vaikuttavat ainesosat kemikaalittomasti, sanoo Kuivalainen.

Kuivalaisen vuonna 2015 perustama Forest Of Lapland Oy kuuluu Ahma Groupiin, jolla on monenlaista tietämystä esimerkiksi ympäristöalalta ja käytössä yksi Suomen suurimmista ympäristölaboratorioista.

– Kun on ikuisesti yrittäjä, tuli mieleen, että jotain uutta piti taas keksiä. Luonnonkosmetiikka on ala, jossa iso ja laatutietoinen asiakaskunta on jo olemassa. Kemikaaleja ei voitaisi kuitenkaan käyttää, eikä tuotteita testata eläimillä, ja lisäksi kaikista aineista pitää olla tutkittua tietoa. Tuotteiden pitää oikeasti tehota eivätkä ne saa allergisoida. Davvin tuotteet eivät siten sisällä parabeenejä eivätkä synteettisiä säilöntäaineita.

Davvi-tuotteita kehitetään yhteistyössä muun muassa Luonnonvarakeskuksen, yliopistojen ja teknisten korkeakoulujen kanssa. Luonnontuotealalla pitkään toiminut FT Jari Siivari on ollut mukana, samoin varsinkin naisten tuotesarjan kehitystyössä on ollut Forest of Laplandin markkinointijohtaja Mirja Jankes. Raaka-aineet kerätään ja jalostetaan Lapissa, ja myös pakkausmateriaaleissa on ympäristö otettu huomioon.

Davvin kasvava jälleenmyyntiverkosto.

Davvin lokakuussa 2015 lanseerattuun tuoteperheeseen kuuluvat nyt alkuun miehille hoitava after shave palm sekä virkistävä ja hoitava alkoholiton partavesi. Naisille on luonnollisesti kohottava hoitoemulsio kasvoille sekä silmänympärysvoide. Syksyllä 2016 tuoteperhe kasvaa, puhetta on ollut ainakin miselli-vedestä. Tuotteissa on käytetty mm. kuusenkerkkää, katajaa, karpaloa, tyrniä, vadelmaa, mesiangervoa ja kauraa.

Davvilla on FI Natura -sertifikaatti ja parhaillaan on menossa Saksassa tuotesarjan PDIH-sertifiointi.

Vastikään on päästy mukaan isoon saksalaiseen nettikauppaan. Oma verkkokauppa Suomessa toimii. Jälleenmyyjiä on ympäri maan ja tietysti Lapin lomakeskuksissa Davvia myydään. Kittilän lentoasemalla sitä on, ja Levillä myyntipaikat ovat Hullu Poro, Hotelli Levin Panorama, Levin apteekki sekä Polar Star Travel.

Jaspis Toivonen

www.davvibiocosmetics.com

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Etusivun näytteet

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas