Levinyt!
 

Sähkö- ja kaasuautojen koeajoviikot ovat täällä taas

18.02.2016

Mercedes-Benz, Gasum, PlugIt Finland sekä Loiste marssittavat koeajoviikoille monenlaista nähtävää ja koettavaa.

Kaasu on uusi juttu.

Sähkö- ja kaasuautojen koeajoviikot käynnistyvät tiistaina 23. helmikuuta Hotelli Hullu Poron edustalla. Tänä vuonna koeajajat pääsevät ihailemaan ja kokeilemaan Mercedes-Benzin täyssähkö-, hybridi- sekä kaasuautoja.

 koeajot

Sähkö- ja kaasuautojen koeajoviikoilla pääsee tutustumaan muun muassa Mercedes-Benzin B 250 e Electric Drive -täyssähköautoon. Kuva viime vuoden koeajoista. Kuva: PlugIt Finland.

- Kaasu on nyt uusi juttu. Kaasuautojen tankkausasemaverkosto painottuu tällä hetkellä Etelä-Suomeen, mistä syystä Gasum tuo paikalle pienimuotoisen siirrettävän tankkausyksikön, josta autoja voi tankata. Se on todella mielenkiintoinen konsepti, koeajoviikkojen tapahtumapäällikkö Jani Vuori innostuu.

Koeajoja on tarkoitus järjestää viikoilla 8–13 tiistaista lauantaihin 1. huhtikuuta asti. Vuori kertoo, että kysynnän mukaan ajelu järjestyy myös maanantaisin, eikä aikaa välttämättä tarvitse varata etukäteen.

- Koeajot pyörivät non-stoppina. Riittää, kun tulee vain paikalle, niin kyllä ajo järjestyy. Paikalla on oheisohjelmaakin, jota kannattaa tulla katselemaan, Vuori vinkkaa.

Viime vuonna koeajot olivat suuri menestys. Vuori kertoo, että koeajoja tehtiin noin kolme sataa, ja noin 1 500 ihmistä kävi paikalla tutustumassa sähköautoilun maailmaan.

- Odotukset ovat samoissa. Tietysti kelit vaikuttavat. Jos on kaunista, ihmiset viihtyvät paremmin rinteessä, mutta jos kelit ovat vähän huonommat, voi koeajokalenteri olla aika täysi.

Myyttejä murtamassa.

Tämän vuoden autoista Vuori nostaa esiin Mercedes-Benzin B200 -mallin, joka toimii kaasulla.

- Viime vuonna koeajoissa olivat Teslat, nyt Mercedes-Benzit. Varsinkin kaasulla toimivaa Mercedes-Benziä odotan mielenkiinnolla. Se on hieno auto. Ihmisiä saattaa vähän mietityttää kaasu ja sen toiminta autossa. Kaasu on kuitenkin erittäin toimiva vaihtoehto auton käyttövoimaksi. Itse asiassa kaasuautoja on liikenteessä jonkun verran enemmän kuin sähköautoja, Vuori huomauttaa.

Lisäksi tavoitteena on herättää ihmisten kiinnostusta vaihtoehtoisilla polttoaineille kulkeviin autoihin. Että autokaupassa kehdattaisiin kysyä myyjiltä näistä vaihtoehdoista, että asiakas antaisi myyjälle painetta esitellä sähkö- tai kaasuautoja.

Kiinteitä kaasuntankkausasemia ei Lapissa vielä ole, mutta sähköautojen latausasemia sen sijaan on. Viime syksynä PlugIt ja Fortum asensivat seitsemän uutta sähköautojen latausasemaa Lappiin. Latausasemia on rakennettu erityisesti Käsivarren alueelle, ja sieltä Muonio-Kittilä-Äkäslompolo-Kolari -akselille. Myös Utsjoelle ja Inariin rakennettiin latausasemat. Tarkoituksena on helpottaa suomalaisten, norjalaisten ja ruotsalaisten matkaavien sähköautoilijoiden elämää.

- Lapissa on kova tahtotaso latauskenttäverkostolle, Vuori päättää.

Henri Jokela

www.vihreakaista.fi/levi

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas