Levinyt!
 

Rockia, rauhaa ja rakkautta jäätimantein Levi Ice Galleryssä

17.12.2015

Linnassa myös Lordin luomuksia.

Luvatussamaassa sijaitseva Levi Ice Gallery valmistuu normaalissa aikataulussa haastavasta säästä huolimatta. Leuto alkutalvi teki lumetuksen vaikeaksi, mutta pakkasista otettiin kaikki irti, ja lumikupolit sekä -käytävät ovat saamassa hiljalleen muotonsa ja Ice Gallery avasi joulukuun puolivälissä.

LeviIceGallkappelinovet

- Oman lumetuskaluston ansiosta olemme aikataulussa, joten satsaus on kannattanut. Linnan koristelu on menossa, ja Lapin yliopiston kansainvälinen lumi- ja jäärakentamisen opiskelijaryhmä on veistotöissä mukana yhteisprojektimme puitteissa, sanoo Luvatunmaan emäntä Lea Jussila.

- Jäähotelliin tulee 17 huonetta ja sviitti, joten se kasvaa viime vuodesta. Olemme mukana Levin luksusmatkailuhankkeessa, ja sen myötä tarjoamme myös hiljaisuuspalveluja, mitkä sopivat hyvin Luvattuunmaahan, joka on rauhan tyyssija.

Lordin kosketus.

Tänä vuonna Levi Ice Galleryn teemoina ovat rock, rauha ja rakkaus. Sisäänkäynnistä astutaan suoraan tilavaan rock-henkiseen jääbaariin, jonka suunnittelussa myös Lapin yliopiston opiskelijat ovat mukana. Linnan palvelualtis henkilökunta ottaa siellä avauksen jälkeen asiakkaat joka päivä kylmästi vastaan tarjoillen esimerkiksi drinkkejä jäälaseista.

LeviICeGallery

Luvatussamaassa työskentelevä koristeveistäjä Riitta Hyyppä laulaa Lordin yhtyeessä taustoja, joten aitoa rock-henkeä löytyy myös talon henkilökunnasta. Hän paljastaa, että lumilinnan rock-aiheisten veistosten toteuttamisessa on pitkät kyntensä pelissä myös itse Tomi Putaansuulla alias mister Lordilla.

Häämatkailu jatkaa kasvuaan.

Linnassa sijaitsevan Levi Lounge -lumiteatterin sisustuksesta tulee luontoaiheinen. Sen porontaljoilla vuoratun katsomon lumisella screenillä pyörivät Levin Matkailun viikko-ohjelmina tänäkin vuonna AV-Lapin Ice Galleryyn suunnittelemat upeat revontuliesitykset tiistaisin ja torstaisin klo 10. Lisäksi revontulia ja tähtitaivasta voi ihastella livenä yhdessä linnan kupoleista, jonka katto jätetään avoimeksi.

Kappelissa tahdotaan taas.

Lumikappelin sisustus täydentyy ja on selvää, että lopputuloksessa pyritään herkkyyteen, valoisuuteen ja romanttisuuteen.

- Häitä on varattu viime talvea enemmän, ja ne ovatkin merkittävä osa lumilinnan toimintaa. Hääparit tulevat pääasiassa Englannista, mihin olemme tehneet pitkään yhteistyötä häämatkojen välittäjien kanssa. Tänä talvena vihitään myös venäläisiä pareja, sanoo Lea.

- Hääpaketteja täydennetään muun muassa yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävillä porokuljetuksilla ja ilotulituksilla, totta kai niihin kuuluvat myös sauna, illalliset, jääsviitti sekä musiikki ja shampanja, kaikki sopivalla romanttisella luksuksella sävytettynä. Pyrimme järjestämään hääpareille monia pieniä elämyksiä, jotka jäävät heidän muistoihinsa pitkäksi aikaa häiden jälkeen.

Timo Koivisto

www.luvattumaa.fi

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas