Levinyt!
 

Vauhdikkaasti jokilaineilla

02.07.2015

Passaa kyllä!
Jos olet kelkkaillut talvella, tai jos harrastat veneilyä, tai kajakki tai kanootti lienee jo tuttu, niin jotain uutta etsivän kannattaa kokeilla ehdottomasti vesijettiä. Viime kesänä Kinos Safaris hankki muutaman vesijetin, joita vuokrattiin halukkaille. Tänä kesänä yritys järjestää lisäksi lauantaisin viikko-ohjelmaan kuuluvaa vesijettisafaria.

Vesijetti Markus

Markus Ollila näyttää ajon mallia.

Vesijetteilyssä pätee sama kuin missä tahansa moottorilajissa. Paras on hankkia perusopetus safarilla, jonka jälkeen lajia voi harrastaa itsenäisestikin omalla tai vuokrakoneella. Safariopas Markus Ollila perehdyttää ensin vesijetin tekniikkaan, joka ei ole monimutkainen. On kaasu ja hätäkatkaisin, vähän avanseeratummassa mallissa löytyy myös jarru ja pakki. Kun käden löysää kaasulta, loppuu masiinan veto ja vauhti hiljenee melkeinpä kertalaakista.
Safarilla pärjää omin vaattein, alkukesän viileyteen tuulenpitävää kuten softshelliä päälle, hyvin pysyvä pipo päähän kelin mukaan ja kumpparit sekä käsineet, se on siinä. Yrityksen puolesta kaikille annetaan pelastusliivi, ja halutessaan saa järjestäjältä märkäpuvun, kumisaappaat sekä tuulipuvun suojakseen.

Wroooom-splash!
Kun on opittu homman tekniikka, päräytetään koneet käyntiin ja eikun keula kohti Leviä. Tämä retki Ounasjoelle startaten Kittilän kirkonkylältä Haudanperän lintutornin rannasta. Ensin ajettiin ylävirtaan Riikonkosken alle, tehtiin u-käännös ja kipaistiin vielä puolimatkassa Särestöä. Ajoaikaa kertyi liki pari tiimaa.
Safarikäytössä ovat BRP:n Seadoo 60- ja 90-hevosoimaiset jetit. Pienempi jetti on rekisteröity kahdelle ja isompi, jossa on myös pakki ja jarru, on 3-paikkainen. Mukavinta on silti ajella yksin. Tosi nopeasti saa tuntuman masiinaan ja vauhdin riemu valtaa kuskin. Leikittely tarttuu eikä aikaakaan, kun jo kurvaillaan mutkitellen oppaan perässä, edellä menijän peräaalloista tulee lisää haastetta, mutta missään vaiheessa ei tunnu siltä, että ei hallitse ajokkia.
Vauhtikaan ei tunnu juuri missään, kun menoon tottuu. Enimmillään näillä jeteillä pääsee liki 70 km/h. On muuten suositeltavaa kesäisillä vesillä ajettaessa pitää aurinkolasit silmillään, sillä ötökät saattavat osua vauhdissa silmään.

Mieluisa synttärilahja.
Juntusen tämän kesän perheloman kohteeksi valikoitui Levi yksinkertaisesti siksi, että täällä oli koko perheelle tarjolla mieluisaa ohjelmaa. Kolmen pienen tyttären isä Niko Juntunen sai vaimoltaan jettisafarin syntymäpäivälahjaksi. Safari oli mieleen, kun muutenkin kelkkailu on sydäntä lähellä.

Vesijeti NIko

Niko Juntunen sai mieleisen syntymäpäivälahjan vaimoltaan ja pääsi safarille Ounasjoelle.
- Viime talvina ovat vain meillä Limingassa kelkkailukelit olleet varsin onnettomat. Pitää lähteä Syötteelle asti lumien perässä. Vesijetillä en ole ennen ajanut, mutta hauskaa tämä on eikä kyllä tule vilukaan, sillä sitä tulee kuskin samalla lailla liikehdittyä jetin kanssa kuin kelkallakin, tuumi Niko.
Jaspis Toivonen

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas