Levinyt!
 

Kultakaivoksella halutaan kohentaa ammattitaitoa

10.06.2015

Yllätti työnantajankin.
Agnico Eagle Kittilän kaivos tarjosi työntekijöilleen mahdollisuuden suorittaa kaivosalan ammattitutkinto näyttötutkintona. Kaivoksen henkilöstöpäällikkö Kimmo Hannukainen sanoi, että odotettiin noin 30 kiinnostunutta, mutta lopulta halukkaita oli yli 100 ja lisääkin vielä on ilmoittautunut. Huhtikuun lopulla ensimmäiset 14 ammattimaista kaivosmiestä saivat tutkintotodistuksen käteensä. Loput valmistuvat parin seuraavan vuoden aikana.

kaivosmies AT
Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela onnitteli yhtiötä rohkeudesta, sillä yli 100 hengen koulutus on mittava työ.
- Suomi erottuu osaamisella ja koulutuksella muusta maailmasta. Todistus on muodollinen, mutta se on merkki siitä, että halutaan mennä eteenpäin. Parhaillaan on menossa ammatillinen kaivosalan koulutuksen Pro Mainari -hanke, alalla toivotaan uusien työntekijöiden olevan joustavia moniosaajia ja itse työn laadun korkeatasoista. Nyt kaikki alan ammatillisen koulutuksen oppilaitokset ovat lähdössä mukaan Pro Mainarin jatkohankkeeseen ja näyttötutkintoja ajanmukaistetaan.

kaivosvalmiit

Tutkintoa rukataan.
Parhaillaan uudistetaan kaivosalan perus- ja ammattitutkinnon perusteita. Ammattitutkinnossa osaaminen todistetaan näytöillä ja arviointi tehdään kolmikantaperusteella, läsnä on työnantajan, työntekijöiden ja oppilaitoksen tutkintaraati. Näyttö tehdään omalla työpaikalla omassa työssä.
Amiedu on ollut näissä tutkinnoissa kouluttajana. Kari Lavikainen kertoo, että tutkinnoissa on uudistustyö jo käynnistynyt, parhaillaan käytössä ovat vuonna 2011 laaditut tutkinnon perusteet, mutta kaivosala menee hurjasti eteenpäin. Nykyiset 19 valinnaisen tutkinnon osaa laajenee jopa 50:een. Näyttöjä Kittilässä on tehty jo yli 30 ja 16 valmista tutkintoa on tehty.
- Aloitimme helmi-maaliskuun vaihteessa 2014 kaivoksella infoilla. Koulutusosat on suunniteltu täällä siten, että pääalueina ovat geologia, mineralogia, työturvallisuus ja ympäristöasiat. Kaikki liittyvä turvalliseen työhön, ja koulutuksiin on voinut osallistua, vaikkei tutkinto olisikaan tähtäimessä.
Janne Heinimäki on kaivosalan vastaava toimitsija Metalliliitossa ja hän on ollut mukana vuodesta 2010 lähtien tutkintotoimikunnassa. Heinimäki korostaa, että suomalainen menestys perustuu korkeaan osaamiseen ja suomalainen tutkintoon johtava koulutus kiinnostaa ulkomaita myöten.
Jaspis

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas