Levinyt!
 

Koiratarhan uudet hurmaavat naperot

10.06.2015

Uusia lajeja valkokankaalle.
Koiravaljakkoyrittäjä ja eläimiä elokuvatyöhön kouluttava Reijo Jääskeläinen toteutti alkukesästä pitkällisen haaveensa ja teki mutkan Himangalle sikäläiseen turkistarhaan. Sieltä saatiin Könkäälle Levin Huskypuistoon uutta vipinää ja kirsun mallia, kun tehtiin kaupat neljästä pennusta.
Huskyjen ja koirasusien sekä seurapystykorvien ja parin naalin seuraan liittyivät nyt punakettu uros, jonka kutsumanimi on vielä hakusessa, ja valkoinen naaraskettu Lumikki, sekä Hilma ja Onni, kaksi supikoiran pentua, joista toinen on perinteisen luonnossa esiintyvän lajitoverinsa värinen ja toinen vaaleampi muunnos.
Reijo Jääskeläisen tarkoitus on totuttaa uudet pennut ihmisiin sekä kouluttaa niitä esimerkiksi elokuvien tarpeisiin. Lapissa tehdään nykyisin useita tuotantoja, joissa esimerkiksi monet Jääskeläisen koirasusista ovat esiintyneet suden rooleissa.

ketunpoikanen
- Jo yli 40 vuotta olen huskyjen kanssa touhunnut, ja aikanaan oli myös muutama kettu. Nyt päätin hankkia taas kettuja ja niiden kanssa on kyllä mielenkiintoista, supit puolestaan ovat minulle täysin uusi laji. Molemmat tuntuvat ottavan hyvin kontaktia, mutta ovat aika arkoja ja moni asia on niille ihan uusi. Punakettu on nyt noin 5-viikkoinen ja se on varsin vilkas otus, saman ikäisiä ovat myös supikoirat. Niiden leikkiä on hauska seurata, sillä molempien lajien leikki on jotain kissan ja koiran väliltä, ei lainkaan tyypillisen koiramaista. 12-vuotiaalla naalinartullamme heräsi myös oitis hoivavietti, kun se näki pikkuketun.

 

Juhannuksena avataan.
Pysyvästi valkoinen ketunpentu Lumikki sai oitis sijaisemokseen seurapystykorva Pamin, jonka viiden pennun jatkoksi nyt reilut 2-viikkoinen Lumikki melko helposti sujahti. Vähän turkin laatu poikkeaa japaninpystykorvasta, muuten ei se vielä ulkomuodoltaan eroa koiranpennuista.
Se on ainakin jo selvä, että pennut hurmaavat tänä kesänä tarhalla vierailevat kävijät. Levin Huskypuisto avaa porttinsa yleisölle juhannuspäivänä, jolloin ovet ovat avoimet yleisölle la–su klo 10–15, muina aikoina sopimuksen mukaan. Koiratarha on mukana keskiviikkoisin myös Levin viikko-ohjelmassa, jolloin ohjelma varataan suoraan Levin Matkailusta.
Jaspis

www.polarspeed.fi

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Etusivun näytteet

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas